”Jo maalaisjärjellä ajateltuna kummalliselta kuulostaisi ajatus, jossa pieni, käytännössä asumattomalla napapiirillä sijaitseva maa katsoisi tarpeelliseksi vähentää koulutusta ja laskea suhteellista osaamistasoaan suhteessa muihin maihin.”
Esa Suominen 25.9.2012

Millaista Suomea tavoittelemme 2030?

Luonnon kestävä hyödyntäminen

- Luonnonvarat ymmärretään laajasti, ja niitä kehitetään sopusoinnussa

Vuonna 2030 pohjoisen Suomen runsaita luonnonvaroja, kuten mineraaleja ja metsää, osataan hyödyntää kestävällä tavalla. Erämainen maisema on Suomen tärkeimpiä luonnonvaroja, ja moderni suunnittelu on huomioinut sen säilyttämisen. Tulevaisuudessa kaivosteollisuus toimii säännellysti ja se käyttää ja kehittää ympäristöystävällistä teknologiaa. Puuvaroista jalostetaan bioöljyä ja muita uusia tuotteita. Myös vesivaroja hyödynnetään, ja tuulivoimaa tuotetaan keskitetysti ja harkitusti. Maankäytössä sovitetaan yhteen teollisuuden ja matkailun tarpeet ja kehitetään eri elinkeinoja rinnakkain. Poroelinkeino on säilyttänyt elinvoimaisuutensa. Elinkeinojen kesken etsitään myös uusia yhdistelmiä, esimerkiksi vanhat kaivokset toimivat matkailu- ja elämyskäytössä.

Niukkuus raaka-aineista kasvattaa Suomen maaperän mineraalien arvoa ja lisää kiinnostusta kaivostoimintaan. Suomen kannattaa pitää luonnonvarojen hyödyntämisessä ohjat käsissään ja saada hyöty jalostusarvosta. Kestävästä kaivosteknologiasta voi myös tehdä vientituotteen.

Arktisen luonnon suojelemiseksi kehitetään ympäristöteknologiaa, erityisesti vihreää kaivosteknologiaa. Lisäksi Suomi voi kehittää huippuunsa luonnonvarojen hallinnon ja eri elinkeinojen etujen yhteensovittamisen. Hyvän hallinnon mallia voisi viedä maailmalle.

 

 
 
Valikko
FI EN SV
X
 
Anna palautetta!